keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Leluttelua ja herkuttelua

Jo usean viikon ajan on pitänyt tehdä blogiin postaus pupuille itsetehdyistä leluista. Heti alkuun mainitsen idean lähteet, Pupuninjat-blogi ja Pupuninjan päiväkirja-blogi, (onpa samanlaiset nimet, samantylliset oli kyllä lelutkin postauksissa, heh :D) Tuunasin näitä leluideoita omille kaneille sopiviksi, ja tällaista sain aikaan:


Tarvitset:


- Sakset
- Tyhjiä wc-paperihylsyjä
- Keppejä, heinää, mustikanvarpuja jne.

- Mielikuvitusta ja hyvät hermot

Pallolelu

Tämä lelu oli omasta mielestäni kaikista kivoin, kuitenkin samalla kaikista ärsyttävin kasata. Rullasta leikataan siis kapeahkoja rinkuloita, jotka vain kasataan päällekkäin. Sisälle tökin mustikanvarpuja. Aluksi rinkuloiden asettelu päällekkäin oli hankalaa, mutta kun tajusin miten homma sujuu niin ei enää ollutkaan hankalaa. Pallo kannattaa kasata melko litteänä, asettaa yhen palan kerrallaan vinosti toisen viereen, näin itse totesin sen olevan helpointa. Tässä ei saa sitten menettää hermoja!


Keppilelu

Tämä oli osittain oma ideani, osittain alussa mainitsemista blogeista ideoimani. Eli leikataan samanlaisia suikuroita rullasta, niihin kaksi reikää ja pujotetaan keppiin. Reiät saavat olla hieman löysiä, koska näistä pujotellaan myös erilaisia syötäviä risuja ja varpuja, jotka myös pitävät hylsynpalaset hyvin paikoillaan. Oli helppo kasata, tässä ei ehkä pupuille niin paljon pohdittavaa kuitenkaan. Sopii laiskemmalle pupulle hyvin, lisää tekemistä tästä saa kun ripustaa roikkumaan jonnekin.



Hylsylelu

Tämä oli ehdottomasti paras lelu virikkeellistämistarkoitukseen, nimittäin puput joutuivat oikeasti näkemään vaivaa saadakseen kaikki herkut pois hylsyn sisältä. Meidän puput ei ole koskaan niin välittäneet siitä versiosta, jossa päät taitetaan vaan hylsyn sisään. Eli päätin vain siis leikellä hylsyyn erilaisia reikiä ja tökkiä risuja sekä varpuja sinne-tänne. Helppo tehdä ja puput tykkää!



Kyllä kelpasi katsella pupuja innoissaan herkkujen kimpussa! Nyt kun on kunnon talvivaatteetkin käytössä niin pupulassa viihtyy aina vaan pidempiä aikoja, juttelemassa pupuille ja vajonneena omiin ajatuksiinsa. Sama terapeuttinen vaikutus tulee minulle pupun kanssa ulkoilusta, ulkohousut jalassa voi vain lysähtää istuskelemaan kinokseen ja katsella pupun menoa, nauttia raikkaasta ulkoilmasta ja mietiskellä rauhassa. Myös illalla juomapullojen kalkatus on niin ihana, rentouttava ääni.. Ja kuivan leivän rouskutus! Juu, asiaan siis, tässä pläjäys kuvia pupuista työn touhussa:

Kaneli




Bapsu




Puolukka ja Miina



Äiti ja lapsi :)

Veera, Pöpö ja Vimpula






Keijo



12 kommenttia:

  1. Oioi ihania kuvia ja tosi kivasti toteutetut virikkeet! Ite oon aatellu tehä vähän lisää halppisleluohjeita kun vaan sais aikaseksi :'D

    Oon huomaillu, et yhtäkkiä nykyään todella monella on saman kaltainen bloginimi ku mulla xP hööhöh

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, niin se ninjailu vaan leviää. Liekö kaikilla sitten ninjapupuja vaiko jotain muuta takana :D Aina kun teen itselle ulkoasua niin katson, ettei kellään ole ihan samanlaista. Joskus kun tein uutta ulkoasua ja huomasin sen muistuttava aika paljon toista pupublogia, niin kysyin erikseen että ei kait haittaa kun aika samantyyinen asetelma. Muutenkin on mun mielestä hyvä ilmoittaa idean lähteet tekstissä, eikä niin että yksi kirjoittaa herkuista ja sitten kirjoittaakin 10 muuta. Pahimmillaan niin, että ne muut tekstit ovat jopa mielipiteiltään selvästi kopioituja ja kopioituun postaukseen tulee kaikki sanomaan "tosi kiva postaus, siis ihana, täydellinen!" ja alkup. kirjoittaja jää kokonaan varjoon. Tulipas pitkä romaani mutta tosiaan, kyllä tota huomaa eikä inspiroituminen toisten blogeista ole väärin, mutta lähde on hyvä aina ilmoittaa.

      Poista
    2. Hahhah! Meillä ainakin ninjapupu kotona joten siitä nimi!! :D

      Poista
    3. Jep ja onhan pelkästään Ninja aika yleinen lemmikin nimikin :)

      Poista
  2. kivoja kuvia ja ihanan näkösiä leluja siellä:3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Puput tykkäsivät tosiaan leluista kovasti ja sehän tässä olikin tärkeintä, joten oli varsin onnistunut kokeilu. :)

      Poista
  3. Tosi monella on toi pupuninjat blogin nimenä mutta ite tykkään just tosta Katrionan blogista enkä muita katselekkaan :D voisin itekki vähä reipastuu ja viritellä jotain omatekoisia leluja kaneille, mutta nyt en ole vain kerenny ku tein eka poikasille pahvilinnotusta:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pupuille askartelu on aina hauskaa, ja lopputulos on niin palkitsevaa 8) Harmi ettei meille mahdu pahvilinnakkeita :D

      Poista
  4. Kiitos ihanasta ideasta! Pitääkin itse alkaa väkertää;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noniin! :) Toivotaan että teilläkin pupujussit tykkää :)

      Poista