Ensin hyviin uutisiin: Kaneli oli meidän pupulan messarimenestyjä (: Lauantaina sai Petistä huimat 96,5p ollen PPK2 ja sunnuntaina saatiin keskivaikeasta mutkasta ensimmäinen klassauspiste! Olen käsittämättömän ylpeä tästä herrasta. Kanelista on tullut esteillä todella helppo ohjattava, esteillä korjaaminen on todella helppoa ja vauhtia saa annettua helposti. Edelleen vaikeimmilla esteillä kieltäydytään (esim. vitoseste täytenä, tai tuplakrysset), mutta kaikki niitä helpommat sujuu jo ongelmitta. Luonnekin on tällä pojalla täyttä kultaa, niin poikamaisen suloinen ja viaton.
Puolukka hyppi ulkopuolisena helpossa, sujui melko tasapaksusti, virheiden määrää en nyt muista mutta hyvin meni kuitenkin. :) Vimpula ei suostunut hyppimään keskivaikeaa lauantaina alkuunkaan, häiriintyi heti kun joku käveli ohitse eikä hypännyt, vaikka olisi juuri ollut aikomaisillaan hypätä. Sunnuntaina toisella kierroksella oltiin jo totuttu hälyyn sen verran, että hypittiin rata ok:sti puoliväliin saakka, kunnes aika loppui kesken. Upeita loikkia se teki, mutta Vimpustin kanssa on aina ongelmana se, että miettimiseen kuluu turhan paljon aikaa. Petistä saatiin 94,5p, Puolukka taisi saada 93p. Sunnuntaina kaikkien kolmen pisteet olivat väliltä 92-93,5p.
 |
| © Henna Vihersaari |
 |
| © Henna Vihersaari |
Sitten surullisempiin uutisiin: Joku ehkä jo ihmettelikin, että miksi en kirjoitellut Miinasta mitään. Se jäi nyt messuilta pois kokonaan, siitä syystä että Puolukka oli puraissut Miinalle ison haavan perjantaina vasempaan takajalkaan boksissa ollessa. Hypyteltiin Miian kanssa Rioa, sen jälkeen ajattelin vähän treenata Miinan kanssa. Jossain vaiheessa nostaessani sitä syliin, ihmettelin että mitä märkää sen turkissa oli. Katsoin lähemmin ja huomasin koko nahkan läpi purrun ammottavan haavan. Putsailin sitä koko viikonlopun ajan Septidinillä, tuloksetta. Haava ei ottanut umpeutuakseen ja tulehdustakin alkoi ilmenemään, joten maanantai-aamulla soittelin eläinlääkärille.
Saimme ajan heti tunnin päästä ja siellä haava tikattiin. Ensin Miinalle pistettiin molempiin reisiin nukutusainetta sen olessa sylissäni, meidät jätettiin kahdestaan huoneeseen odottelemaan nukahtamista. Osittain varmasti siitä syystä, että kaneilla nukutuksessa on aina riskinsä, nämä olisivat hyvin voineet olla viimeiset hetkemme yhdessä. Kiitokset siis Nurmijärven eläinlääkäriasema Käpälämäelle tilanteen kunnioittamisesta, oli paljon helpompaa vapautuneesti jutella Miinalle kahden kesken ja halia sitä, kuin jonkun tuijottaessa. Paijailin Miinaa pitkään ja juttelin rauhoittavasti, pian pikkuinen olikin jo unessa. Haava oli jo sen verran vanha, että siitä piti leikata osa tulehtuneesta/mätineestä alueesta pois, eli "tuoreistaa" se ja sitten vasta tikata sekä sulavilla, että irroitettavilla tikeillä.
Minulla alkoi työt kello 11.30, joten sinne piti lähteä seuraavaksi. Onneksi Janin työt alkoivat myöhemmin, joten hän haki Miinan sitten lääkäristä. Sain luvan ottaa Miinan taakse toimiston varastotiloihin, jossa sain taukojen aikana tarkkailla sitä ja tukiruokkia. Alkuun Miina ei meinannut syödä ollenkaan, mutta leikkelin porkkanasta pieniä paloja joita tungin väkisin poskesta suuhun. Nämä palat Miina pureskeli ja nieli hyvin, muuten ei maistunut muu kuin vesi. Kuuden aikaan illalla vein sille pienen palan salaattia, joka syötiinkiin oma-aloitteisesti. Kotona nostin Miinan sängylle tarkkaillakseni sen liikkumista, Miina söi leivänkannikkaa ja heinää vuorotellen, sekä liikuskeli suht. reippaasti. Vein sen takaisin Puolukan luo häkkiinsä ja Miina kipittikin heti vessalootalle. Vihdoinkin sai huokaista helpotuksesta, ainakin hetkeksi.
Puolukka ja Miina olivat ekana päivänä hieman vaisuja, varmasti Miinalla tikkauksen takia ja Puolukalla sen takia, että sitä ihmetytti mikä pienellä on hätänä. Suolesta tuli ulos kuitenkin normaalia papanaa ja heinää meni, sekä pellettiä, hieman normaalia hitaammin vain. Stressi kun kuitenkin laukaisee kaneilla pahojakin, jopa kohtalokkaita tiloja, joten en voinut olla vielä varma siitä että tästä selvitään ilman kummempia ongelmia. Onneksi seuraavana päivänä oltiin kuitenkin jo omia itsejään. Miinalla on antibioottikuuri meneillään ja n. viikon päästä tikkien poisto. Antibiootin antaminen on ollut helppoa.
Jos/kun joku vielä ihmettelee miksi pidän niitä edelleen yhdessä: Puolukka ei ole missään vaiheessa tapellut Miinan kanssa, se on puraissut sitä vain kerran käyttäen liikaa voimaa. Tämä johtui ahtaassa boksissa olemisesta. Jatkossa en aio pitää näitä enää samassa kuljetuskopassa.
