lauantai 10. maaliskuuta 2012

Riston ell reissu

Vähän myöhässä tästä päivittelen, mutta Riston ell reissun tuloksena todettiin karvatupentulehdus. Siitä se pääteltiin, kun toisella puolella päätä, täsmälleen samassa kohtaa kasvoi viiksikarva, tällä pattipuolella oli vain se näppylä. Vähän se lääkäri näppylää puristeli, ja tuli sieltä jotain mätää uloskin. Saatiin antibioottista silmävoidetta tulehduksen hoitoon. Sen takia siis silmävoidetta, kun patti on silmän lähellä joten se ei sitten haittaa jos voidetta joutuu vahingossa silmäänkin. Ollaan laitettu nyt 2 päivän ajan aamuin-illoin (tänään pystyin laittamaan vain kerran, kun olin kotona vaan muutaman tunnin), ja hyvältä näyttää. Patti on jo vähän kutistunut, ja tavallaan kuivunut kasaan. Tänään ikävä kyllä huomasin Ristolla vähän hampaiden narskuttelua joten en nyt tiedä että onko tämä patti hänen ainoa vaivansa :/ Muuten on ihan täysin oma itsensä, reipas ja tosi uteliaana koko ajan. Katotaan nyt että jatkuuko tuo narskuttelu, voihan se tietenkin olla että sitä tulehtunutta kohtaa jotenkin sattuu tai kivistää. Jos pahenee tuon vointi niin tulee uus ell reissu, tarkastetaan sit kerralla koko kani, ekaksi mulla tulis nytten mieleen hammaspiikit, kun itse pupua tarkastaessa käyttäytyi kuitenkin täysin normaalisti, ei aristanut mitään kohtia kun painelin.. Kakkii ja pissii normaalisti, ja syö reippaasti. Toivotaan että menis tuo narskutus nyt ohi patin mukana.

Riston patti. Nyt on siis punotus vähentynyt ja muutenkin parempaan päin.



Tänään myös leikkasin tuolta pojalta kynnet kun olivat päässeet näköjään vähän venähtämään. Oli kyllä ihan super nätisti selältään, aiemmin sen kanssa oli ollut ihan pikkusen ongelmia, nyt ei mitään. Putsasin samalla hajurauhaset, ja syytä olikin. Oli sellasta tahmaa siellä että huhhuh. Ei nyt pahimmasta päästä kuitenkaan, mutta silti. Rauhasten putsaamisen jälkeen huomasin että hanasta ei tule vettä.. Ja kädet hais ihan sille tahmalle. Näin. Onneks sain kuitenkin sen haisun pestyä pois ravaamalla keittiö-vessa väliä vuorotellen, kun kummastakin hanasta tuli välillä sellasia tippoja/noroja vettä. :D

Hypytin Pöpöä myös tänään, ja meni kyllä tosi nätisti. Jäi edelleenkin vikan esteen (kolmannen) eteen jumittamaan, mutta oon tullut siihen tulokseen että kun joudun blokkaamaan sen pääsyn esteradalta mm. kuljetusbokseilla ja mun laukulla, niin siellä loppupäässä aina joku niistä bokseista/mun laukku hais omituiselle ja siksi ajatus herpaantui loikkimisesta. Hyppäs kuitenkin kun vähän pyllystä tuupin. Pöpöllä on myös paha tapa alkaa välillä kesken hyppimisen pesuttelemaan, toivotaan ettei se tee sitä huomenna kisatilanteessa.. :D Huomiseksi laitoin jo kuljetuskopat valmiiksi, ja testasin n. 10 min ajan et mitä Veera ja Pöpö sanoo jos tunkee samaan boksiin. Nätisti olivat, joten voin ottaa sitten Ristonkin mukaan huomenna. :)

Mitäs vielä.. Laitan tähän nyt vähän kuvia ja yhden videonkin kun eilen kuvailin kaneja, nukkuivat niin ihanassa mytyssä keskenään.. :') Ai niin ja sain mun uuden lasin tohon kamsuun, canonin 50mm 1.8. Oon ollut super tyytyväinen siihen. :) Mukavaa et löytyy sitä valovoimaakin, sitähän mä juuri eniten kaipasin.

Kaikkea pitää maistaa, muuten ei voi tietää tykkääkö!

Korvan pesuttelua.. :')

Tuossa videossa siis alusta ihanaa nuokkumista, kun toinen ei osaa päättää nukkuako vaiko eikö :D Havahtuu Veeran aivastukseen (naaaawwww... :'3), ja iiiiiiiso haukotus maiskutusten kera vielä vähän lopummassa :D



Yhdessä mytyssä <3

Tänään kävin  myös kampaajalla, leikattiin kerroksittain, ja sitten laitettiin tummia sekä vaaleita raitoja. Oon tyytyväinen, paitsi että niistä raidoista jäi pari läiskää mun päähän aika näkyvälle kohtaa.. :S Mutta en jaksa välittää :3 Niin ja leikattiin otsatukka! :)

Eipä tässä muuta tältä päivältä, seuraava päivitys koskee varmaankin huomisia kisoja, että miten sujui. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti